torstai 4. helmikuuta 2016

Jäälyhtyjä pakkasella

Talven paukkupakkaset tulivat ja menivät. Lämpömittarin lukemien laskettua 25 pakkasasteeseen aloimme haaveilla todenteolla takkauunista, jonka suloisen lämpimässä kainalossa voisi haaveilla kesän auringon säteistä tai uppoutua paksujen romaanien juonenkäänteisiin. Kuluneen vuoden aikana monenlaisia remonttihaaveita on herännyt, mutta ne saavat odottaa vielä hetken.
Paukkupakkanen loihti pihapiirin kimaltavan hohtavan kauniiksi taideteokseksi, jota kävimme ihastelemassa pienin annoksin punaposkisten lapsukaisten kanssa. Henkeäsalpaavan kaunista, vaikka niin kylmää. 
Pakkasilla saimme ajatuksen jäälyhtyjen valmistamisesta. Pikkuisten kanssa touhutessa on sellainenkin  hauska piirre, että saa mahdollisuuden elää omia lapsuuden muistoja uudelleen. Edellisestä jäälyhtyjen askartelusta on kulunut jo hämmentävän monta vuotta. Miolla riitti ihmettelemistä, kun  hetkeä aiemmin ulos viedyistä ämpäreistä loihdittiin kauniit jäälyhdyt etupihaa koristamaan. Kokeilimme myös ilmapalloon jäädytettyjen lyhtyjen tekemistä, mutta ne eivät vielä onnistuneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Olisi mukavaa, jos tänätalvena pakkanen saapuisi meidän leveysasteille vielä toisenkin kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti