tiistai 19. tammikuuta 2016

Mystinen yläkerta

Edellisen kirjoitukseni innoittamana taidan jatkaa tarinaani vielä yläkerrasta. Käyn kotimme toisessa kerroksessa vain aniharvoin, muutaman kerran viikossa tai korkeintaan joka toinen päivä. Tuntuu kuin kotimme sisällä olisi jonkun toisen tyhjänä odottava asumus. Hieman sokkeloisen yläkerran kolme huonetta ovat vaille käyttöä, kyhjöttävät yksinäisyyttään ilman tarkoitusta. Yhdestä huoneesta olemme tehneet niin sanotun työhuoneen kirjoine ja työpöytineen, mutta arvatenkin ne hetket, jolloin huoneeseen voisi sulkeutua ovat, noh, oikeastaan niitä ei vain ole. Yläkertaan en ole jotenkin asettunut vieläkään taloksi, ja sen on jollain tavalla jäänyt vieraaksi paikaksi omassa kodissa. Joskus lasten nukkuessa yön hämärässä kipuan portaat ylös, ja käyn noutamassa unohtuneita vaatekappaleita vinttikomeroihin piilotetuista laatikoista. Sitten palaankin nopeasti takaisin alakerran kodikkaaseen lämpöön.

Varsinkin tällaisten tammipakkasten paukkuessa tekisi mieli sulkea käyttämättömien huoneiden hoosiannaa huutavat patterit, säästää hieman lämmityskuluissa ja suojella ilmastoa. Tietenkään sellainen ei käy päinsä, sillä siinä on omat talon rakenteita uhkaavat vaaransa. Jos yläkerran huoneiden lämpötila on reippaasti alakerran lämpötilaa alhaisempi, voi alakerrasta nouseva kosteus, jota eläminen - hengittäminen, ruuanlaitto ja muu läträäminen - väistämättä tuottaa, kondensoitua kerrosten väliseen yläpohjaan ja aiheuttaa sitä kautta ongelmia. Seuraukset riippuvat tietenkin siitä, mitä talo on sisuksiinsa syönyt; hengittävätkö materiaalit, läpäiseekö kosteus välipohjan vai onko välissä kosteuden sulkeva kerros. Talon putkistokaan ei kuulemma pidä siitä, että lämmityksestä säästellään talviaikaan liikaa. Talon vuosi sitten millimetrin tarkkaan syynännyt kuntotarkastajakin kehotti pitämään yläkerran lämpötilan yli 15 asteessa ympäri vuoden.

Vielä kymmenen vuotta sitten kolmen ikkunan talossa oli 50-luvun taloille tyypilliseen tapaan pienellä keittokomerolla varustettu erillinen asunto, joka saatettiin vuokrata sukulaiselle tai opiskelijalle kodiksi. Aiemmin pohdiskelimmekin, josko vuokraisimme yläkerran ylimääräiset neliöt satunnaisille matkalaisille vaikkapa Airbnb:n välityksellä, ihan vaan käyttötarkoituksen löytämiseksi. Olemme kuitenkin luopuneet siitä ajatuksesta, niin mukavalta tämä oma rauha tuntuu. Yläkerran huoneet saavat odottaa sitä aikaa, kun pikkupojat kasvavat niin isoiksi, että haluavat omat huoneensa ja omaa rauhaa. Toivottavasti siihen menee vielä pitkä aika.
Yläkerrassa on näitä ihania 50-luvun talon yksityiskohtia vielä jäljellä.
Kerran yritin kasata huonekalua vauvan kanssa yläkerran tyhjässä huoneessa, mutta vauva sai suuhunsa silica gel-pussin. Myrkytystietokeskuksen mukaan vaarallisia pallerot eivät ole, vaikka pussissa lukee, että do not eat. Eivät vauvat osaa lukea, varsinkaan englantia. En ole yrittänyt sen koommin touhuilla omiani vauvan kanssa. 
1950-luvun design ja elämän jäljet


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti