keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Amarylliksen uusi elämä

Amaryllis intoutui todenteolla kukkimaan vasta joulupäivien jälkeen. Sain nauttia sen upeiden kukkien loistosta monta monituista viikkoa, kunnes kukat yhtenä päivänä riippuivat surullisena ja hieman kuivahtaneina. Kuulin viherpeukaloystävältäni, että amarylliksen voi saada kukkaloistoon myös seuraavanikin jouluna, jos siitä pitää huolen. En ole todellakaan mikään viherpeukalo, ainakaan vielä, mutta päätin yrittää antaa amaryllikselle uuden elämän, mahdollisuuden kukkia myös seuraavana jouluna.


Nuupahtanut amaryllis onkin odottanut ruokailuhuoneen senkin päällä jo useamman päivän seuraavaa siirtoani. Olen oikeastaan tarkkaillut kukkaparan estetiikkaa kukkaloiston jälkeen, ja löytänyt siitä ehkä jotain rappioromanttista kauneutta. Kirkkaanpunaiset kukinnon terälehdet ovat muuttuneet syvän tummanpunaisiksi, rypistyneet mattapintaiseksi, ja päälle on satanut heteestä hennon vaaleankeltaista siitepölyä. Luonnon kiertokulku toteutuu huonekasvinkin epäluonnollisessa elämässä, se valmistautuu omaan talveensa. Tunnen sympatiaa komeimman loisteen ohittaneita astioita, autoja, huonekaluja, ja ehkä talojakin kohtaan. Eletyn elämän jäljet, kuluneiden vuosien muistot, eri vaiheet tekevät niistä kiinnostavia, viehättäviä omalla tavallaan. On hauskaa ajatella niin päin, että olen itse vain yksi lenkki esineen vaiheissa. Kun jonain päivänä luovun vaikkapa 50-luvun ruokailuryhmästä, niin silloin jo vuosikymmeniä vanhat huonekalut siirtyvät palvelemaan jonkun toisen ihmisen elämää, jossa ne saavat uuden mahdollisuuden. Vanhoihin esineisiin voi luottaa eri tavalla kuin uusiin, ne ovat jotenkin sitkeitä. Kaipa tässä suhtautumisessa on ripaus estetisoitua nostalgiaa.

Mutta se amaryllis, siitähän tässä oli kysymys. Edesautoin kukan matkaa ensijouluun ja mahdolliseen uuteen kukoistukseen leikkaamalla nuupahtaneet kukat varrestaan. Kun kukkimisen aikoihin liikaa kastelemista on vältettävä jottei varren kasvu vallan villiintyisi, nyt amaryllista on kasteltava ja lannoitettava, jotta se saisi kasvatettua kunnolliset lehdet. Kesällä amarylliksen voi viedä puutarhaankin, sen pitäisi pärjätä Suomen toisinaan koleassa kesässä vallan mainiosti. Loppukesällä kukka tuodaan takaisin sisälle ja kastelu lopetetaan. Kuivahtamisen jälkeen sipuli viedään muutamaksi kuukaudeksi kellarin pimentoon, josta se taas kaivetaan esille ja istutetaan uuteen kosteaan multaan marraskuun alussa. Kukkien pitäisi pilkistää vihreiden kukkavarsien lomasta joulun tienoilla. Tässä onkin haastetta muistaa nämä kaikki tarvittavat toimeenpiteet tämän kaiken tohinan ja touhun keskellä.
Lasten edesmennyt isomummi sai maalaistalonsa verannalla vuosikymmeniä vanhat pelakuut kukkimaan joka vuosi talvettamalla kukkien juuret ullakolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti