maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuu puutarhassa

Tänä vuonna marraskuu on tuntunut jotenkin ihmeelliseltä. Kun aiempina vuosina marraskuun on täyttänyt harmaus ja synkkyys, nyt taakse jäävän kuukauden täytti ensin lämpöinen syyssää aurinkoisine päivineen, sitten koleat sadepäivät ja lopulta ihana lumi, josta saimme nauttia muutaman päivän. Puutarhan syystöiden viimesilaus lehtikasoineen peittyikin lumivaippaan hetkeksi.

Vaikka haravanvarteen tarttumiselle ei tuntunut löytyvän ainuttakaan sopivaa hetkeä, iloitsin ja jopa nautin, kun pääsin hetkeksi rapsuttelemaan pihamaata puhtaaksi syyspuista varisseista lehdistä. Intouduttuani taas pitkästä aikaa puutarhahommiin, taisin hieman aiheuttaa myös tuhoja. Niin siinä käy jos liikaa intoilee ja ei tiedä mitä tekee. Tämä pätee varmaan moneen muuhunkin tilanteeseen kuin vain puutarhanhoitoon. Olin jo muutaman viikon ajan katsellut huvimajan ylle kietoutunutta humalaköynnöstä, joka menetettyään lehtensä näytti varsin surkealle ruskeine kukintoineen. Pohdiskeltuani köynnöksen hoitotoimenpiteitä ensin itsekseni, päätin nopeasti googlettaa asian ennen toimeen ryhtymistä. Löysinkin ohjeen, jossa neuvottiin, että humalaköynnös kuuluisi leikata alas aina syksyisin, sillä keväällä juuresta nousee jälleen uusi elinvoimaisempi köynnös. Leikattuani ja kiskottuani voimakkaasti kasvaneen humalaköynnöksen huvimajan katolta päätin leikata myös viereisen villiviinin samaan tapaan. Sen jälkeen leikkasin vielä puutarhan portin ylle kaartuvan toisen villiviiniköynnöksen. Mutta ei olisi pitänyt, sillä villiviiniä ei leikata kokonaan alas, vaan sitä ainoastaan harvennetaan kevyesti. Voi plääh, toivottavasti villiviiniköynnökset toipuvat niille annetusta shokkihoidosta ensikeväänä ja kasvattavat uudet köynnökset entisten tilalle. Lupaan heti keväällä laittaa niiden juurelle runsaasti lannoitetta, että villiviinillä olisi hyvät mahdollisuudet selvitä uuteen nousuun. Oppia ikä kaikki, kantapään kautta opitaan...

Hiljattain käväissyt lumivaippa riemastutti lasta suuresti. Ihmettelimme koko perheen voimin yön aikana laskeutunutta valkeutta ja etsimme autotallin kätköistä talon myötä meille siirtynyttä lumenraivausvälineistöä. Edellisellä viikolla olin haravoidessa miettinyt, että eihän tässä omakotitalon pihassa nyt niin paljon ole hommaa, ja ihan kivaahan tämä on, mutta unohdin ihan tyystin talven ja lumityöt! Mutta lapsen riemu oli rajaton lumessa telmiessä. Minusta ensilumen peittämä maisema on aina - ihan joka vuosi - yhtä henkeäsalpaavan kaunis. Hetkessä kotikulmien maisema on juhlallisen lumihunnun peitossa, ja talven harmauden tilalle astuukin ihana valo. Olin hieman pettynyt lumipeitteen kadotessa vesisateeseen, vaikka arvelinkin näin käyvän. Sainpahan kerätä edellisellä viikolla kasaamani lehtikasat lehtikompostiin ja tehdä pihan syyshommat loppuun.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti