sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ruusupensaiden hävittäminen


Taidan jälleen vaihteeksi palata tämänhetkiseen lempiaiheeseeni, eli puutarhan hoitoon. Tällä kertaa kerron teille, kuinka olen onnistunut hävittämään suurimman osan kolmen ikkunan talon pihamaalla villiintyneistä ruusupensaista. Joku saattaa ihmetellä vimmaani tuhota ruusukaunokaisia, mutta se juontaa juurensa taannoiseen kesätyöpaikkaan eräällä tehtaalla, jossa tehtävänäni oli vesisateessa kitkeä muiden kesäduunarikollegoiden kanssa karmean piikikkäitä ja tiheäkasvuisia kurtturuusupensaita viikosta toiseen. Jotenkin tunnen antipatiaa kaikkia piikikkäitä kasveja kohtaan, kuten nokkosia kohtaan, vaikka nekin ovat kuulemma hyvää ja ravinteikasta ruokaa ja siinä mielessä hyödyllisiä. Niitäkin kasvaa takapihan "luontopihaosiossa" jyrkässä rinteessä, ja niitäkin koitin kitkeä kesän mittaan.

Kamala läpitunkematon ruusupöheikkö pihalla
Aloitin ruusupensaiden poisto-operaation heti keväällä pienistä taimista, joita entiset ruusuihin kiintyneet asukkaat olivat innolla istuttaneet eri paikkoihin. Tehtävä oli verrattain helppo, sillä pienet ruusunalut eivät olleet ehtineet kasvattaa valtavaa juurien verkostoa maan alle vielä, niin kuin niillä on kuulemma tapana. Tehtävää hankaloitti kuitenkin sopivien hanskojen puute, sillä ruusun piikit tuppaavat tunkemaan läpi paksuimmastakin työhanskasta. Totesin, että kun puutarhasormikkaiden alle laittaa vielä nahkaiset käsineet, niin silloin on aika turvassa pahimmilta piikkien pistoilta.

Seuraava tuhoamisen kohde olikin jo astetta suurempi, varmaan jo vuosia kasvanut kurtturuusupensas. Sen hävittämisessä ei enää riittänyt mikään pieni istutuslapio, vaan käyttöön piti ottaa kunnon pistolapio. Kesäyön hämärissä ruusunkaivuupuuhissa pistin merkille, kuinka ruusu kasvattaa juurestaan valtavasti uusia vesoja. Helpoin tapa päästä ruusunoksista eroon lopullisesti oli kaivaa pääjuurta niin pitkästi kuin jaksoi, ja sillä tavalla kiskoa kasvustoa irti maasta. Todella hikistä puuhaa, joka takuulla on ihan kunnon kuntosalitreenin veroista. Ruusun hävittämisessä tärkeintä on juurien kaivaminen, sillä pelkkä oksien alasleikkaaminen kiihdyttään sen kasvua entisestään älyttömiin suorituksiin. Urakan jälkeen etupihaa koristi loppukesän ajan pelkkä kuoppa, kun en kiireiltäni ehtinyt tehdä tilalle suunnittelemaani pionipenkkiä.

Etsiessäni netistä tietoa ruusujen hävittämisestä sain tietää, että kurtturuusu kuuluu itseasiassa  Euroopan sadan pahimman haittakasvin joukkoon yhdessä jättiputkien, jättipalsamien ja lupiinien kanssa. Etenkin rannikkoseuduilla kurtturuusu leviää hallitsemattomasti merenrannoilla läpitunkemattomina kasvustoina tuhoten rantojen alkuperäiskasvustoa. Siis tuhoamalla kurtturuusun pihaltani itseasiassa suojelin Suomen luontoa!

Viimeisin ruusunpoistourakka on vielä kesken, ja se kestää varmaan vielä useamman vuoden. Loppukesästä leikkasimme 6 metria * 3 metriä kokoisen valtavan alan, joka kasvoi täysin villiintynyttä ja hoitamatonta ruusupöheikköä. Ruusut oli varmaan istutettu 50 vuotta sitten rajaamaan tonttia naapurin pihasta, mutta vuosikymmenten saatossa se oli levittäytynyt epämääräseksi alueeksi vallaten pihamaan aurinkoisimman ja tasaisimman kaistaleen. Kamalan horror-piikkipusikon raivaaminen toi pihallemme valtavasti lisätilaa ja uusia ideoita. Vapautunut tila olisi täydellinen kasvihuoneen paikka! Tai täydellinen marjapensaiden paikka!

Onpas avaraa!
Mutta raivaustyö on vielä kesken, sillä näin suuren ja vanhan ruusupensaikon juuret ovat porautuneet niin syvälle ja niin tiheäksi maanalaiseksi verkoksi, että  niistä ei ihan noin vain pääsekään eroon. Tätä urakkaa varten päädyin ostamaan oikein erityiset ruusujenkitkemishanskatkin, jotka osoittautuivat tosi hyväksi hankinnaksi sodassa piikkejä vastaan.

Ennen tähän urakkaan ryhtymistä tutkiskelin hieman netin avulla eri vaihtoehtoja ruusupensaiden hävittämiseksi. Oikeastaan löysin kolme erilaista tapaa hävittää ruusupöheiköt pihalta:

1. keino: Leikkaa ruusunvarret matalaksi ja sivele oksantynkiin Round-up-kasvintorjunta-ainetta. Aine hävittää kaiken eloperäisen mihin sen vaan osuu, eli sumuttamisen ja sivelyn kanssa pitää olla varovainen. Purkin kyljessä kerrotaan varoajan olevan kaksi viikkoa. Me emme lähteneet myrkytyslinjalle, sillä aikeenamme on viljellä pihamaalla tulevina vuosina kaikenlaista syötävää, joten myrkkyjen roiskiminen ei tuntunut hyvälle ajatukselle. Sitä paitsi Round Up on itseasiassa glyfosaatti-nimistä ainetta, jonka on epäilty aiheuttavan muunmuassa syöpää, keskenmenoja ja sikiövaurioita. Etenkin kylmässä ilmanalassa sen on huomattu sitoutuvan maaperään eikä suinkaan tuhoutuvan kuten on uskottu. Ainetta käytetään yleisesti maanviljelyssä, joten tämä tieto on yksi hyvä syy suosia luomutuotteita. EU:ssa päätetään glyfosaatin käytön tulevaisuudesta tämän vuoden aikana.

2. keino: Vuokraa itsellesi Bobcat tai jokin vastaava pienoiskaivuri ja kaiva kuoppa ruusupöheikön paikalle. Ihan hyvä idea, mutta meidän perheessä ei kyllä asu yhtään henkilöä, joka osaisi kaivaa kaivurilla. Paitsi hiekkalaatikolla. Tämäkään keino ei takaa sitä, etteikö paikalle nousisi sitkeimpiä ruusunvesoja seuraavana keväänä.

Perheen maansiirtoekspertti







3.keino: Leikkaa ruusunvarret, kaivele juuria sen verran kuin kykenet, ja lopuksi peitä ruusujen valtaama alue paksulla juurimatolla muutamaksi vuodeksi. Sinne ne juuret sitten lahoavat maahan pikkuhiljaa. Toinen vaihtoehtoinen tapa näännyttää ruusu on leikata maasta puskevat vesat noin 3-4 kertaa kesän aikana. Tämäkin taktiikka saattaa viedä useamman vuoden ennen kuin ruusu antaa periksi. Me tosiaan valitsimme tämän pisimmän tien, lapion, hartiavoimat ja katekankaan. Naapurin yli 90-vuotias rouvakin epäili, tulemmeko onnistumaan tässä taistelussa sitkeää ruusua vastaan. Mutta me olemme sitkeämpiä, jaksamme odottaa! Eihän tässä valmiissa maailmassa ole niin kiire, ettei muutamaa vuotta joutaisi venailla.

Jokaisen puutarhurin luottovaate - leopardikuvioiset legginsit


















Se täytyy kyllä todeta vielä lopuksi, että kurtturuusu, juhannusruusu ja niiden sukulaiset ovat kyllä sitkeitä pirulaisia, jos niitä haluaa päästä eroon, Kehottaisinkin kaikkia ruusujen istutusta harkitsevia pohtimaan kaksi kertaa, sillä jälkipolville nämä villiintyneet pensaikot ovat kyllä melkomoinen urakka : )  Paras konsti ruusujen leviämisen hillitsemiseen olisi jo istutusvaiheessa ympäröidä ne istutuskankaalla tai muulla vastaavalla, etteivät juuret lähtisi laajentamaan reviiriään vuosien saatossa. Ja hoitaa niitä joka kesä. Jälkihuomatuksena mainittakoon vielä, että pihaamme koristaa edelleen viisi rivissä olevaa teresanruusupensasta, jotka puhkesivat heinäkuun aikana niin upeaan vaaleanpunaiseen kukkaloistoon, että annoin niille mahdollisuuden piikeistä huolimatta. Ne olivat yksinkertaisesti upeita kukkiessaan. 
Teresanruusuja
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti