maanantai 28. syyskuuta 2015

Valaisin rintamamiestaloon

Joskus ihan tarpeellisten tavaroiden ostaminen käy aivan ylivoimaiseksi,  jos jää liikaa pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Tällaiseksi hankaluudeksi osoittautui ruokailutilan valaisimen hankkiminen. Hassua miten sitä voi sinnitellä jopa puoli vuotta iltahämärässä vain sen tähden, ettei osaa valita. Syksyn tullen ja iltojen pimetessä lampun tarve alkoi näyttää yhä vain akuutimmalta, kun lapsikin joutui nauttimaan iltapalansa melkein pimeässä! Muutaman kerran kävin katselemassa valaisinliikkeiden valikoimia, ja pari iltaa käytin nettikauppojen selailuun, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Kävinpä jopa erään ruotsalaisen sisustusjätinkin lamppuja ihmettelemässä vakaana aikomuksenani hankkia rottinkinen valaisin, mutta kaupassa totesin, että se ei sittenkään muuta meille.

Pyysin Habitare-messuilla vieraillutta siskoani katselemaan, josko messuilta löytyisi hyviä valaisinideoita. Eräällä osastolla oli esillä vuonna 1956 lanseerattu Ihanne -riippuvalaisin, jonka siskoni arvioi sopivan täydellisesti ruokailuhuoneeseen ja talon henkeen. Nähdessäni valaisimen totesin, että tämä se tosiaan olisi: selkeä, pyöreä muoto, kirkkaasti valaiseva, kevyt ja ilmava, eikä liian hallitseva.

Ihanne-valaisin on yhden Suomen merkittävimmän valaisinsuunnittelijan, Lisa Johansson-Papen käsialaa. Hän kuului suunnittelijasukupolveen, joka nosti suomalaisen designin maailmankartalle toisen maailmansodan jälkeen.  Johansson-Papen suunnittelun lähtökohtia olivat toimivuus ja käytännöllisyys joihin yhdistyi selkeyden estetiikka funktionalismin hengessä. 1950-luvun suunnittelijoiden yhteisenä tavoitteena olikin luoda arjen estetiikkaa ja tuoda kauneutta koteihin. Kyllä he siinä aika hyvin onnistuivatkin, niin hienoja ovat 1950-luvulla suunnitellut esineet kahvikupeista kankaiden kuoseihin! Nopean sykkeen maailmassa onkin aika hämmästyttävää huomata, kuinka laadukas design kestää aikaa. Millainenhan tämän päivän muotoilu säilyttää ajankohtaisuudensa vielä 2070-luvulla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti